Vahingonkorvauksessa periaatteena on, että korvaus antaa hyvityksen sille arvonvähennykselle tai muulle tappiolle, jonka vahinko on aiheuttanut. Vakuutusehdoissa määritellään, millainen vahinko korvataan ja miten korvaus määritetään. Ratkaisu riippuu siitä, onko kyse omaisuus- eli esinevahingosta, varallisuusvahingosta vai henkilövahingosta.

Korvattavuuden edellytyksenä on myös se, että vahingon pitää olla arvioitavissa rahassa. Esimerkiksi tunnearvoja ei tämän vuoksi oteta huomioon. Kun lasketaan omaisuusvakuutuksesta maksettavan korvausmäärän suuruutta, on ensin selvitettävä, millainen vakuutussopimus on tehty. Omaisuuden vakuutus voi olla esimerkiksi ilmiöpohjainen tai all riks-tyyppinen vakuutus, josta korvataan ne äkilliset ja ennalta-arvaamattomat vahingot, joita ei ole vakuutusehdoin suljettu pois. Korvauksen määrään vaikuttavia seikkoja:

• Onko vahingoittunut kohde vakuutettu ilmoittamalla vakuutusmäärä, vai onko kyse ns. täysarvovakuutuksesta?
• Määräytyykö kohteen arvo vahinkohetkellä jälleenhankinta- vai päivänarvon mukaan.
• Myös jäännösarvo (eli kohteen arvo vahingon jälkeen) vaikuttaa korvausmäärään.
• Onko kyseessä ns. ensivastuusäännön mukainen vakuutus?
• Onko vakuutusmäärällinen kohde olut ali- tai ylivakuutettu?
• Oliko täysarvovakuutuksen maksuperusteet ilmoitettu oikein?

Omaisuusvahingon korvaus perustuu yleensä joko jälleenhankinta-arvoon tai päivänarvoon.

• Jälleenhankinta-arvo vastaa rahamäärää, joka tarvitaan uuden käyttötarkoitukseltaan, laadultaan ja suorituskyvyltään menetettyä (tai vahingoittunutta) omaisuutta vastaavan omaisuuden hankkimiseen.
• Päivänarvo vastaa sitä hintaa, jolla vastaavanlainen omaisuus olisi hankittavissa. Jälleenhankinta-arvosta vähennetään se määrä, jonka omaisuus on arvossa menettänyt iän, käytön, käyttökelpoisuuden alenemisen tai muun syyn vuoksi.

Jos omaisuus on vahingoittunut vain osaksi, korvauksen muodostavat käytännössä yleensä korjauskulut. Kun kyseessä on osavahinko, päivänarvoa alennetaan samassa suhteessa, kuin omaisuudelle arvioitu jälleenhankinta-arvo on vahingon johdosta alentunut. Kannattaa kiinnittää huomioita siihen, että korvausten laskemisperiaatteet ovat yleensä samat riippumatta siitä, millä perusteella vakuutusmaksu on määräytynyt. Vakuutusmäärällisessä vakuutuksessa ja täysarvovakuutuksessa korvaukset lasketaan jälleenhankinta- ja päivänarvojen, jäännösarvon ja käyvän arvon mukaan.

• Molemmissa vakuutusmuodoissa on tavallisesti ehtoihin otettu 50 %:n raja jälleenhankinta-arvokorvaukselle.
• Jälleenhankinta-arvokorvaus edellyttää myös sitä, että tilalle hankintaan uusi vastaava omaisuus tai että omaisuus korjataan. Muussa tapauksessa korvaus perustuu päivänarvoon.
• Myöskään ikävähennykset eivät yleensä riipu siitä, millaisella perusteella vakuutusmaksua on peritty.

Miten vakuutusmäärällinen ja täysarvovakuutus poikkeavat?

Käytännössä eroa muodostuu sen vuoksi, että ali- ja ylivakuutussäännökset koskevat vakuutussopimuslain mukaan vain vakuutuksia, joissa kohteelle on määritelty vakuutusmäärä.

• Ali- ja ylivakuutusta ei siis sovelleta täysarvovakuutuksiin.
• Täysarvovakuutuksessa korvausta voidaan alentaa, jos vakuutusta tehtäessä on vakuutusyhtiölle annettu virheellisiä tietoja vakuutusmaksun laskemista varten, ja maksu on sen vuoksi jäänyt alhaisemmaksi kuin mikä se olisi ollut, jos tiedot olisi annettu.
• Kyse on siis tiedonantovirheestä vakuutuksenottajan taholta.

Vakuutusmäärällisessä vakuutuksessa vakuutusmaksua peritään omaisuuden arvon (=vakuutusarvo = vakuutusmäärä) mukaan (maksun suuruuteen vaikuttavia tekijöitä on yleensä muitakin)Vakuutusmäärän tulee yleensä perustua jälleenhankinta- tai päivänarvoon.  Jälleenhankinta-arvoa käytetään silloin, kun päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta. Tämä on niin kutsutti 50 %:n sääntö. Sen lisäksi, että vakuutusmäärä tarvitaan vakuutusmaksujen määrittämisessä, sitä tarvitaan korvausmäärän laskemisessa. Jos vakuutusmäärä poikkeaa jälleenhankinta- tai päivänarvosta, omaisuus on yleensä ali- tai ylivakuutettu.

Täysarvovakuutuksessa ei ole vakuutusmäärää. Täysarvovakuutuksia ovat esimerkiksi kiinteistö- ja metsävakuutukset, sekä useat kotivakuutukset. Myös ajoneuvojen vakuutussopimukset tehdään yleensä määrittämättä vakuutusmäärää. Itse asiassa on kysymys siitä, että vakuutusmaksu peritään muun tekijän, kuin vakuutetun kohteen arvon perusteella. Vakuutusta tehtäessä ei siis määritetä vakuutusmäärää, vaan vakuutusmaksu lasketaan muiden tekijöiden mukaan.

Esimerkiksi koti- ja kiinteistövakuutuksissa rakennuksen neliö- tai kuutiomäärä, ikä tai rakennusaine voivat olla maksutekijöitä. Metsävakuutuksessa maksua peritään hehtaarimäärän mukaan, ja maatilan tuotantoeläinten osalta eläinlajin ja kappalemäärän mukaan. Auto- ja liikennevakuutuksessa maksu määräytyy ajoneuvon merkin, mallin, vuosimallin, paikkakunnan, sekä vastaavien seikkojen perusteella. Yritysvakuutuksissa voidaan käyttää toimialaa, liikevaihtoa ja työntekijöiden määrää, sekä vastaavia tekijöitä.

Lähde: Rantala, J. & Kivisaari, E. (2020) Vakuutusoppi. Finva